SAHAN KORTTERISTA YHTIÖN KAKSIOON
Kuva: Alvar Aalto Museo / Maija Holma.
Sunilan alueen asumisperinne ulottuu ainakin sahan aikaan 1800-luvun jälkipuoliskolle. Työväki asui Koivuniemessä isoissa sahan rakennuttamissa taloissa, joissa oli kaksi kerrosta ja joihin asukkaat oli jaettu ammatillisen järjestyksen mukaan. Pikku-Pyötinen oli tiheästi asuttu pieni kylä tehtaan eteläpuolella.
Kun tehdastyömaa käynnistyi, tyhjiksi jääneet sahan asuintalot tarjosivat jonkinlaisen ratkaisun yhtäkkiseen majoitustarpeeseen. Tehdasta ja asuinaluetta rakensi enimmillään 1800 henkeä ja silloin oli asuntopula seudulla jo hirmuinen. Kuusikin miestä saattoi olla asukkaina yhdessä pienessä huoneessa, tehtaan toimitusjohtaja kauhisteli. Huoli ihmisten hyvinvoinnista mutta myös laadukkaan ja pysyvän työvoiman saannista oli perusteltu.
Arkkitehti Alvar Aallon toimeksianto sisälsi sekä alueen kaavoituksen että rakennussuunnittelun. Asuinkerrostalot sijoittuivat vapaasti, nousevaa maastoa myötäillen, ja matalampi rakentaminen osoitettiin rannan tuntumaan. Ratkaisussa on väljyyttä ja luonnonläheisyyttä, mutta siinä näkyy myös perinteinen teollisuusyhteisön hierarkiamalli, jossa johtoportaan ja työväen asunnot olivat erillään ja huoneiston pinta-ala korreloi asujan arvojärjestykseen yhteisössä.
|
YKSIÖSSÄ SAATTAA ASUA SUURIKIN PERHE
Kuva: Paavo Alava kokoelma.
Nykyajan mittapuun mukaan ei yksiötä voisi ajatellakaan perheasunnoksi,
kaksiotakaan hädin tuskin. 1930-luvulla ne olivat kuitenkin melkoinen parannus työläisen
keskimääräiseen asumistasoon, ja huoneet koettiin kookkaina, ilmavina ja valoisina. Nykyisin
Sunila on tyypillistä yhden tai kahden hengen ruokakuntien aluetta.
Ei ollut poikkeus, jos 45 neliön kaksiossa asui kuusihenkinen perhe. Toista huonetta
pidettiin parempana puolena, siellä saattoi olla pari nojatuolia, kirjahylly sekä
sivustavedettävä heteka, joka illalla levitettiin lasten nukkumasijaksi. Toisessa
huoneessa olivat ruokapöytä ja vanhempien makuupaikka.
"Ihan mukavasti oli olevinaan tilaa koska oli kaikki sen ajan mukavuudet, joita ei vielä ollut kuin hyvin harvoilla. Oli sisäveeseet ja vedet tuli ja meni. Yleensä ihmisillä jotka asui muualla kuin Sunilan alueella niin oli kantovesi ja ulkoveesee. Kylhän ne jotku sano että yksiössä saattaa asuu suurikin perhe kun sopu vaan säilyy."
Kuva: AAM / Maija Holma.
18-450 m2
Aalto oli paneutunut asumisen kysymyksiin jo 1920-luvulla. Hänen aloitteestaan toteutettiin myös 1939 Helsingissä laaja asuntonäyttely, jossa esiteltiin tyyppiratkaisuihin perustuvaa sosiaalista asuntorakentamista.
Sunilassa toimitusjohtajan edustustalo Kantola (450 m2) ja insinööriportaan viisihuoneistoinen (185, 200, 200, 220, 280m2), kaksikerroksinen rivitalo Rantala edustavat vielä väljää, ylellistäkin asuntosuunnittelua. Työnjohtajille tarkoitetussa 14 asunnon Mäkelässä kunkin huoneiston tilat (85m2) on jaettu kahteen kerrokseen ja mitoitus on jo selvästi säästeliäämpää.
Varsinaista tiukan mitoituksen ja huolellisen suunnittelun yhdistelmää Aalto pääsi kokeilemaan työvelle tarkoitetuissa pienkerrostaloissa, Honkalassa ja Mäntylässä. Huoneistoista 42 on kaksioita (45m2) ja 20 yksiöitä (30m2) keittokomeroineen.
Seuraavassa rakennusvaiheessa jatkuu sama kompakti linja. Alueen pohjoisosaan rakennettiin oman lämpökeskuksensa ympärille kolme kerrostaloa, Kontio, Kivelä ja Harjula sekä kaksi terassoitua kolmitasoista rivitaloa, Karhu ja Päivölä, yhteensä noin 150 jälleen 30…45m2 kokoista asuntoa.
Asuinkerrostalo Kuusela valmistui 1947 lievittämään sodan jälkeistä asuntopulaa, viimeiset Juurela ja Runkola aravarahoitteisina 1953. Huoneistojen pohjaratkaisut ja koot ovat jo hyvin vaihtelevia (18…105m2) mutta ne eivät varusteluineen sanottavasti poikenneet yleisestä tasosta. Uutta oli, että näissä taloissa asui sekä työläis- että virkailijaperheitä. 1700 asukkaan tehdasyhdyskunnan raja-aidat olivat madaltuneet.
Asuntojen varustelutaso oli aikaansa nähden edistyksellinen. Kaikki talot kuuluivat keskuslämmityksen piiriin,
kaikissa asunnoissa oli sähköliesi, kylmän ja lämpimän veden vesijohto sekä WC.
"Kyl se tietyst hienoo oli, kun vessat oli sisäs. Mut olihan se ens outoo kerrostaloo,
kun ei kumpakaa ollu asunut ni. Sisäs ves tuli, lämmin vesi oli, sauna vieres, pyykkitupa oli vieres."
|
ODOTUSARVOJA
Kuva: Atte Kajova, 2003.
Sunila Osakeyhtiön 1960-luvun suurista muutoksista yksi oli päätös luopua asuntokannan omistuksesta. Talvella 1970 alkoi asuntojen myynti vähitellen, ensin yhtiön palveluksessa oleville, myöhemmin ulkopuolisillekin.
Yhtiön uusi asuntopolitiikka painottui tukemaan työntekijöitä oman asunnon hankinnassa. Suunnitelmissa oli myös tehtaan omistamien yksiöiden ja kaksioiden yhdistäminen isommiksi asunnoiksi.
Tehtaan työväen ja Sunilan asukasmäärän väheneminen sekä samaan aikaan nopeutunut yhteiskunnan muutos autoistuneeksi ja keskitettyjä palveluja tarjoavaksi johtivat tilanteeseen, jossa alue alkoi hiipua. Kaupat sulkivat ovensa. Julkiset liikenneyhteydet vähenivät, palvelut niukkenivat. Alueen sosiaalinen arvo romahti.
Vuonna 1996 perustettu korttelikoti on tehnyt paljon alueen sosiaalisten puutteiden korvaamiseksi tarjoamalla palveluja, harrastusmahdollisuuksia ja tapaamispaikan alueen asukkaille. Vuonna 2002 käynnistetty lähiöuudistus tähtää alueen arvon palauttamiseen. Asuntojen remontoinnin suunnittelu tarjoaa ratkaisuja keittiö- ja saniteettitilojen nykyaikaistamiseen ja asuntojen yhdistämiseen. Suuria muutoksia ei suosita, sillä asuntojen pysyvä arvo on niiden kauniissa mittasuhteissa ja siinä, millä tavoin hienosti huonetilaan mitoitetuista ikkunoista avautuu näkymä väljään ympäristöön. Näin toteutui funktionalismin vaalima yhteys luontoon.
|
» PDF (3,9Mb)
- Sirkka Soukka
|
|
|
|
