YHTEISÖN KULTAKAUSI
Kuva: Sunila Oy
Kun Sunilan sulfaattisellutehdasta ja siihen liittyvää asuntoaluetta alettiin 1936
suunnitella ja rakentaa, se merkitsi kokonaisen yhdyskunnan syntymistä ja elämän uudistumista.
Sunila oli oma erillinen alueensa, jota ei pyrittykään liittämään muuhun kuntakokonaisuuteen,
pikemminkin se erotettiin omaksi saarekkeekseen ja vahvistettiin sitä patriarkaalista henkeä,
joka oli perintönä sahalaisuudesta ja jota myös uuden yhtiön toimitusjohtajan persoona lujitti.
|
PALVELUT, KOULUTUS, VAPAA-AIKA
Kuva: Sunila Oy
Sunila oli toimelias mutta sulkeutunut, omavarainen mutta sisäänlämpiävä yhteisönsä,
joka tarjosi työn, palvelut ja sisältöjä vapaa-aikaan. --Vanhan Sunilan sahayhteisön
isoista puurakennuksista muutama modernisoitiin yhdyskunnan käyttöön.
Käyttöönsä 1901 vihitty palokunnantalo oli jo vakiintunut kokoontumis- ja juhlapaikka.
Aalto suunnitteli rakennuksen uudistuksen ja laajennuksen ajan tapaan--pyrkimättä
uusvanhaan ratkaisuun. Syntyi seurantalo Pirtti, johon harrastus- ja urheilutoiminnat
keskittyivät - monitoimitalo toden totta.
Terveydenhuolto lääkäripalveluineen oli yhtiön järjestämää.
Päivähoito aloitettiin Pirtillä, mutta 1949 päästiin muuttamaan entisen sahan konttorirakennukseen.
Kirjastolle remontoitiin toimipaikka Sunilan sahan työnjohtajien taloon.
Työläisasuntojen pieniä saniteettitiloja täydensi koko aluetta palvellut Valliniemen sauna.
Pesutupia mankelihuoneineen oli kaksi. Valliniemen pesulaa laajennettiin 1953 ja sinne hankittiin sähkökäyttöiset pyykkikoneet.
Vanhan Sunilan entisessä kansakoulussa toimi ammattikoulu, joka valmisti työntekijöitä lähiseudun teollisuuden tarpeisiin.
Opetusta annettiin metallityön, puutyön, puuteollisuuden ja lasiteollisuuden osastoissa.
Kansakoulun suunnitteli rakennusmestari Vilho Rikka jo 1939 mutta sota ja
rahoitusvaikeudet tulivat väliin ja se toteutui vasta 1950.
Oppikoulu syntyi lasten vanhempien aktiivisuuden pohjalta.
Arkkitehti Osmo Siparin suunnittelema rakennus avattiin 1961 ja ensimmäiset ylioppilaat valmistuivat 1970.
Liikepalvelujen määrä oli yleiseen nykykäytäntöön ja etenkin Sunilan tämän päivän
tilanteeseen verrattuna käsittämättömän laaja. Posti toimi -- Valliniemen saunan naapurina,
pankkikonttoreita oli useita, samoin elintarvike- ja erikoistavaraliikkeitä kuten apteekki,
kirjakauppa ja kenkäkauppa. Liiton myymälän yläkerrassa oli kahvila-ravintola.
Aallon suunnittelemaan linja-autoasemaan kuului kesäkioski sekä kuljettajien
ja rahastajien taukotila, matkustajat odottelivat ulkona penkeillä. Kun meri oli
jäistä vapaa, vuoromoottoriveneet kuljettivat matkaajia Kotkan suuntaan. Muutoin
kuljettiin polkupyörin ja potkukelkoin. Autoistuminen käynnistyi hitaasti vasta 1950-luvun puolenvälin aikoihin
Entisestä sahan isännöitsijän talosta Aalto piirsi - ja Aino Aalto sisusti -
edustustilat, joiden suojiin asettui myös virkailijakerho.
Työnjohtajakerho asettui sahanasettajan taloon.
Toukolan kerhotalo valmistui 1953 Sunilan asuntoalueen läheisyyteen Popinniemeen.
Setlementtityöhön pohjautuva toimintakirjo oli laaja: lastentarha, nuorisokerhot,
opintopiirit, pyhäkoulu, vanhusten kokoontumiset.
Yhtiö kunnosti "nikkareille ja näpertäjille" puhdetyöpajan Väinölästä. Omat tilansa osoitettiin myös veneenveistolle.
Palokunta kuului luonnostaan välttämättömyytenä jokaisen sahan varustukseen,
mutta se oli Sunilassa paljon muutakin kuin nimensä mukainen torjuntayksikkö.
Siihen kuuluivat useimmat teknisen puolen toimihenkilöt ja insinöörejäkin.
Palokunnan jokamaanantaiset harjoitukset lienevät näkyneen yhteisön elämässä.
Harjoiteltiin palomiestaitoja, tehtiin huoltotöitä ja rupeaman lopuksi urheiltiin.
Palokunta huolehti myös sairaskuljetuksista.
|
OMAVARAINEN SAAREKE
Kuva: Sunila Oy, piirustusarkisto
Henkilöstölehti Sunilan Viestin aihepiiriin kuuluivat sekä työ että vapaa-aika, ja kirjoitusten näkökulma korosti yhteistoiminnan, yhteisvastuullisuuden ja yhdessä olon merkitystä.
Omavaraisuus oli Suomessa luonnollinen osa elämää aina kaupungistumisen alkuun, 1950-60-luvuille asti. Varsinkin sotien 1939-45 jälkeinen niukkuus pakotti toimintaan ja kekseliäisyyteen.
"Oltiin keskellä sota-aikaa ja pahaa pula-aikaa. Pahin ruokatalvi oli juuri tämä talvi 1942. Hamstrausmatkoja tehtiin pyörillä lähiseuduille ja pitemmällekin. Palstaviljelystä alettiin myös harrastaa ja palstoja oli muun muassa pitkin Sunilantien varsia ja pihoissa ynnä muualla. Talouseläimiä pidettiin missä vain voitiin. Sikoja oli joka puolella, muun muassa Ekan mäellä. Meillä oli pässi, joka söi kaikki ruuan tähteet ja mitä satuttiin irti saamaan…"
Matti Kanto, toimitusjohtaja Lauri Kannon poika.
Asukkailla oli välittömästi sodan jälkeen viljeltynä yli 400 peruna- ja juurikaspalstaa Sunilan alueella. Yhtiön palkkaama kotitalousneuvoja auttoi ja kurssitti viljelyasioissa sekä ruokatalouden ja vaatehuollon kysymyksissä. Kun kaikesta oli pulaa, uusiokäyttö lankesi luonnostaan - kuivauskoneen vanhat huovat todettiin hyväksi ja kestäväksi materiaaliksi vaatteisiin ja mattoihin. Marttatoiminnan alettua 1942 kotitaloustietoutta saatiin levitetyksi tehokkaasti.
Yhtiö kuljetti ihmisiä bussillaan metsämarjojen ja sienten keruuseen, ja Sunilan Viesti viritti kilpailuhenkeä. Kesällä 1943 marjastusretkiä tehtiin 35, niihin osallistui 1700 henkeä ja poimintatulos oli yhteensä 23 000 litraa. Sunilalaiset kunnostautuivat myös valtakunnallisissa mottitalkoissa, joilla pyrittiin torjumaan polttoainepulaa.
|
VAIHTELUA JA VIRKISTYSTÄ: KESÄNIEMI
Kuva: Sunila Oy
Ulos, vapauteen, merelle, raikkaaseen ilmaan paloi varmaan monen sunilalaisen mieli kevään tullessa. Asunnot olivat perhekokoon nähden sittenkin ahtaita eivätkä tehtaan piipusta tupruavat höyryt olleet yhtä puhtaita kuin nyt.
Yhtiö hankki 1946 rantapalstan lomanviettopaikaksi työväelleen. Luonto oli kuitenkin tärkein! Teltoissa ja mökeissä yövyttiin. Matka taittui tehtaan liikennöimällä tai omalla veneellä eväät, ruokailuvälineet ja muut retkikamppeet mukana.
Uitiin, saunottiin, kalastettiin, leikittiin ja pelattiin, tanssittiin omalla tanssilavalla. Järjestettiin purjehduskursseja henkilökunnan yhteiskäytössä olleeila purjeveneillä, Sipillä ja Sotkalla, pidettiin juhannusjuhlia kokonpolttoineen ja muine perinteineen.
|
URHEILU
Kuva: Sunilan Sisu Ry
Sunilassa urheiltiin sekä kilpailumielessä että puhtaasta liikunnan ilosta. Joukkoliikunnan suosituimpia lajeja olivat talvella hiihto, nuorten kesken myös luistelu, jääpallo ja jääkiekkokin. Hiihtokilpailut monine sarjoineen kuuluivat talven kohokohtiin ja niihin osallistuttiin uutterasti, tavallinen Sunilan talvikisojen osanottajamäärä kipusi yli kolmen sadan.
Kesällä innostivat yleisurheilu, jalkapallo ja pesäpallo. "Sunilan Olympialaisissa" miteltiin alkuvuosina parin sadan osanottajan voimin kolmiottelussa sekä keskipitkän matkan juoksussa. Suunnistus nousi kovaan suosioon ja lajissa saavutettiin menestystä Sunilan piirin ulkopuolellakin.
Pirtti oli parhaina aikoina lähes tauotta liikuntakäytössä. Harjoitusvuoroja naisten ja miesten, tyttöjen ja poikien voimisteluryhmille, painijoille, voimailulajien harjoittajille ja nyrkkeilijöille oli joka arki-ilta.
Urheiluseura Sunilan Sisu perustettiin 1937. Se sai jo seuraavana vuonna järjestääkseen telinevoimistelun suomenmestaruuskilpailut. Onnistuneen tapahtuman jälkeen yhtiö oli valmis palkkaamaan kisoissa hyvin menestyneen voimistelunopettaja Esa Seesteen Sunilan päätoimiseksi urheiluohjaajaksi. Sunilan Sisu voitti lajin joukkuekilpailun Suomen mestaruuden kolmasti, 1939,1941 ja 1945.
|
SOUTU
Soudusta kehittyi voimisteluakin varteenotettavampi urheilulaji Sunilassa. Sunilan Soutajat perustettiin 1945 ja sillä oli alkutaipaleestaan lähtien erityisasema yhtiön johdon suojeluksessa. Sunilan soutu nousi uskomatonta vauhtia loistavaan menestykseen. Nelonen voitti Suomen mestaruuden kahdeksana peräkkäisenä vuonna.
Lontoon olympialaisissa Sunilan joukkue tuli kuudenneksi. Vuonna 1951 Sunilassa vieraili liiton palkkaama saksalainen valmentaja Kurt Hoffman, ja pian olikin edessä tosi koitos, Helsingin olympialaiset. Niiden loppukilpailussa 1952 Suomi ja Sunila voittivat pronssia! Mitalijoukkueessa soutivat Veikko Lommi, Kauko Wahlsten, Oiva Lommi ja Lauri Nevalainen.
Sunilan soutajien menestysputki jatkui vielä joitain vuosia mm. pohjoismaisissa kilpailuissa, mutta uutta olympiaedustusta ei enää herunut. Soutu ei ole Sunilasta loppunut vaan jatkuu tänäkin päivänä kuntourheiluna ja yritysten välisinä haastesoutuina.
|
» PDF (5,3Mb)
- Sirkka Soukka
|
|
|
|
