"Niillä on valvomot, josta mittarien mukaan seurataan prosessia ettei tartte välillä käydä kattomassa mitenkä pumput pyörii, mutta ennen, ennen se oli semmoista sormituntumaa, että kun ne keitonkin teki ne osas panna venttiilin noin ja kun seuraava keittäjä tuli niin se käänsikin toiseen asentoon, kun kullakin vuorolla oli vähän omanlainen tyyli…ja kun tuommosessa pesukattilassa pestiin massa, niin ne kurkki sinne ja letkutti sinne ja laskivat sinne vettä eri tavalla, nykyäänhän kaikki käy suodattimien läpi, eihän niihin kosketa viikkokausiin, ne menee eteenpäin…"
Näin muistelee 2003 eläkkeellä oleva Sunilan työntekijä, joka näki työvuosinaan 1956-1983 aikojen vaihtumisen tehtaassa.
Usko Haapanen kertoo: "Helmi-maaliskuussa 1938 meitä oli 14 miestä Kaukopäässä opiskelemassa kukin määrättyä käyttötehtävää. Minä opiskelin haihduttamon hoitoa viiden viikon ajan. Innostuksemme oli kova. Itse opiskellen ja kokeillen opittiin käytännön vaatimat tehtävät. Oli tyypillistä, että keksityistä hyvistä kikoista ei yleensä puhuttu naapurille. Kaukopäässä opittiin perusasiat, käytäntö opetti sitten kotona Sunilassa loput."
Kuva: Kymenlaakson maakuntamuseo
|
ITSE TEHTIIN MIKÄ VOITIIN
Sellunteko jatkui käsityövaltaisena 1960-luvulle asti. Käynnistyttyään työskentelytapojen ja -menetelmien uusiutuminen ulottui kaikkialle, mutta näkyi selvimmin prosessin alku- ja loppupäässä. Puun purkauksessa erilaiset koneet syrjäyttivät käsityön ja pokaran, ja sellupaalien siirtely alettiin hoitaa kokonaisuudessaan trukeilla.
Automatisointi ja tietotekniikka ovat 1970-luvulta lähtien korvanneet sadat työntekijät. Nykyisessä sellun teossa henkilökuntaa tarvitaan lähinnä tarkkailemaan ja seuraamaan prosessia valvontalaitteiston avulla, tutkimaan tuotteen laatua ja huoltamaan prosessilaitteiden toimintaa.
Kadonneista työvaiheista monet olivat hankalia ja raskaita. Valmiiden kahdensadan kilon sellupaalien tarkastus, punnitus ja työntäminen puristimelle oli "näppihommaa ja usein naisten työtä." Samalla tavoin taitoa ja malttia vaativaa sekä rankkaa oli paalien kärräys satamavarastosta laivoihin.
Korjauspajaan kuului valimo, joka lopetettiin 1960-luvulla. Valimossa tehtiin jopa joitain pumppumalleja itse oman mallipuusepän valmistamilla muoteilla. Kaiken kaikkiaan omavaraisuus ja omatoimisuus kuuluivat asiaan patruuna Kannon aikana, hänen periaatteensa oli, että itse tehtiin kaikki mikä vähänkin voitiin.
Korjauspajan toistasataa miestä - sorvareita, jyrsijöitä, viilareita, höyläkoneen hoitajia, asentajia, putkimiehiä, levyseppiä - korjasi, kunnosti, teki tarvittaessa uusia osia vaikkapa hiukan improvisoiden. Kun tehtaassa käytetty tekniikka oli siihen aikaan yksinkertaisempaa ja suoraviivaista, sähkömiehet kehittelivät itse omatekoisia vimpaimia ja laitteita koneille, paalinkuljetukseen ja muuhun.
Kuva: Kymenlaakson maakuntamuseo , Matti Kanto kokoelma.
|
» PDF (1,7Mb)
- Sirkka Soukka
|
|
|
|
