1936-
Kuva: Kymenlaakson maakuntamuseo
1930-luvun lopun taloudellisesti vakaat olot ja kulttuurisesti vireä ilmapiiri loivat pohjan koko Sunilan alueen rakentamiselle. Projektin tuima aikataulu ja erilaisten asiantuntijoiden sitoutuminen yhteiseen tehtävään saivat aikaan kuuluisan tehdasympäristön. Sota katkaisi Sunilan vauhdikkaan alkutaipaleen sinetöiden samalla ensimmäisen rakennusvaiheen.
Vuonna 1936 selluloosan menekki oli maailmalla hyvä, ja tehdas haluttiin toimintaan mahdollisimman nopeasti. Huhtikuussa tuleva tehtaanjohtaja Lauri Kanto otti tehtäväkseen sellutehtaan suunnittelun. Jo kesäkuun puolivälissä hän esitteli johtokunnalle tehtaan kustannusarvion sekä sijoitussuunnitelman Pyötisen saarelle. Suunnittelun pohjamateriaaliksi osakasyhtiöt olivat lunastaneet Enso-Gutzeitin Kaukopään selluloosatehtaan piirustukset.
Tehtaalle päätettiin perustaa konttori ja työkalujen korjauspaja mahdollisimman nopeasti. Samalla päätettiin keskustella Alvar Aallon kanssa tehtaan arkkitehtonisista kysymyksistä ja insinööri L. Nyropin kanssa rakennesuunnittelun konsultoinnista. Pääosa konetilauksistakin tehtiin jo vuoden 1936 aikana.
Alueen maasto oli lähes kauttaaltaan luonnontilassa. Ennen tehdasta tai asuinrakennuksia piti rakentaa kulkuyhteydet: tiet, sillat, vesi- ja viemärikanaalit sekä sähkölinjat. Varsinaisen tehtaan rakentamiseen päästiin seuraavana keväänä.
Lauri Kanto tunsi alueen huonon asuntotilanteen ja ehdotti virkailijoiden ja työntekijöiden asuntojen rakentamista välittömästi. Jo heinäkuun puolivälissä Alvar Aalto esitteli johtokunnalle luonnoksia asuinalueesta ja sen ensimmäisistä rakennuksista. Ensimmäisten asuinrakennusten rakentaminen alkoi syyskuun alussa 1936.
Marraskuussa 1936 järjestettiin Sunila Oy:n ensimmäiset harjannostajaiset. Rakennustöiden alku oli hankalaa, aikaiset lumisateet yllättivät ja välillä oli ongelmia suunnitelmien saamisessa työmaalle.
|
1937-
Kuva: Alvar Aallon Arkisto
Tehtaan sijoittelua tutkiessaan Kanto luonnosteli myös asuntoalueen yleiskaavaa. Asuinrakennusten suhteen Aallolla oli kohtalaisen vapaat kädet, vaikka Kantokin pohti sellaisia yksityiskohtia kuten saunan tilajärjestelyjä tai yhtiön tunnusta. Yhteistyö oli hedelmällistä; Kanto hahmotteli ideoitaan paperille ja Aalto antoi niille lopullisen asun.
Johtajan asunto Kantola ja virkailijarakennus Rantala valmistuivat talvella 1937, mestarirakennus Mäkelä hieman myöhemmin keväällä. Samaan ryhmään kuului vielä valmistuvien rakennusten väliin jäävä lämpökeskus- ja huoltorakennus (C-rakennus).
Maaliskuussa 1937 johtokunta hyväksyi tehtaan julkisivupiirustukset. Asuntorakennusohjelmassa rakennettavaksi otettiin työväen asuintalot (Mäntylä ja Honkala). Asuntojen määrää lisättiin kuuteenkymmeneen ja asunnot piti vielä erityisesti varustaa lämpimällä vedellä. Mäntylä ja Honkala olivat ensimmäisen rakennusvaiheen viimeiset rakennukset.
Vuoden 1937 aikana rakennettiin yhdessä Karhula Oy:n kanssa yksityinen rautatie Kymin asemalta Karhulan tehtaiden kautta Sunilaan. Tehtaan harjannostajaisia vietettiin elokuussa 1937.
Kuva: Alvar Aallon Arkisto
Lauri Kanto ja Alvar Aalto sopivat, että rakennukset suunnitellaan mahdollisimman vähällä byrokratialla. Ensimmäisten rakennusten kustannusten karsiminen on tehty vähin asiakirjoin ja piirustuksin, eikä kaikista rakennuksista löydy täydellisiä toteutuspiirustuksia (mm. Rantala).
Tehtaan prosessit ja tilajako perustuivat pitkälti Kaukopään tehtaan (1934-36, arkk. Väinö Vähäkallio) suunnitelmiin. Aallon toimisto keskittyi prosesseista riippumattomiin rakennuksiin, kuten konttori- ja korjaamorakennuksiin sekä glaubersuola-ja massavarastoon. Liikkumavara oli prosessin rakennusten osalta pieni, mutta materiaalit, aukotukset ja kokonaisuuden hienosäätö kuului Aallolle.
Tehtaan piirustuskonttorikin suunnitteli jo varhain muutoksia ja laajennuksia huomattavan itsenäisesti. Vaatimattomammat suunnitelmat tehtiin usein piirustuskonttorissa ja Aallon osuus saattoi jäädä yleisiin ohjeisiin. Mm. virkailijatalo Rantalan kattokorotus 1950-luvun alusta sekä työntekijöiden saunan laajennusosa ovat piirustuskonttorin tekemiä muutoksia. Tehtaan konttoriosan laajennukin on tehty omana suunnittelutyönä, alkuperäistä mukaillen.
|
1938-
Kuva: Alvar Aallon Arkisto
Tehdas valmistui nopeasti huononevaan suhdannetilanteeseen ja kasvavaan poliittiseen epävarmuuteen, mutta Kanto edisti työväestön asuinolojen parantamista järjestelmällisesti. Kannon ja Aallon sosiaaliset tavoitteet näkyvät mm. asuntojen ja porrashuoneiden huolellisesti tutkituista ratkaisuista.
Sunila Oy päätti toukokuussa 1938 osallistua Karhula Oy:n ja Kymin Oy:n kanssa perustettavaan EKA:an (Etelä-Kymin Asuntorakennus Oy). Urheilukentän pohjoispuolelle rakennettiin pääosin vuonna 1939 viisi yhtiöiden henkilökunnille tarkoitettua asuinrakennusta sekä uusi huoltorakennus. Lauri Kanto valittiin myös uuden osakeyhtiön puheenjohtajaksi.
Ennen talvisotaa (1939-40) päästiin Sunilassa aloittamaan uuden tehtaan ja asuinalueen normaali elämä. Sota kuitenkin lopetti rutiinit lyhyeen, ja tehtaan toiminta ja elämä Sunilassa vaikeutuivat yli kymmenen vuoden ajaksi.
|
PAIKALLA RAKENTAMISESTA ELEMENTTEIHIN
Kuva: Kymenlaakson maakuntamuseo
Prosessimuutosten ja kasvavan tilantarpeen myötä rakentamisen tyyli muuttui.
Vaihe vaiheelta toiminnat ovat siirtyneet tehdashalleista ulos ja vanhat
rakennukset ovat jääneet osin tyhjilleen. 1980-90-lukujen uudet rakennukset
ovat elementtirakenteisia, joskin niitä on sopeutettu vanhaan ympäristöön
punatiilijulkisivuin. Vanha punatiilinen valtamerilaiva on häviämässä
ympärille nousseiden keittämö- ja valkaisuosastojen tornien ja soodaosastorakennuksen väliin.
Sunilan tehdas on oivallinen läpileikkaus suomalaisesta rakentamisesta
1930-luvulta 2000-luvulle. 1930-luvun tehdas rakennettiin teräsbetonista,
paikalla valaen ja punatiilestä muuraten. Valtaosassa rakennuksista on
punatiilijulkisivu, vain tornimaiset tekniset rakennukset ja varastot
jäivät betonipinnalle. Ne kalkattiin valkoisiksi. Rakenneratkaisut olivat
perinteisiä, mutta muodonanto pelkistettyä, ajan mukaista funkista.
Asuinalueen talot sijoiteltiin väljästi ja asuntojen pääjulkisivupinnat
suunnattiin lounaaseen ja länteen päivänvalon saannin maksimoimiseksi.
Rakennukset erotettiin tehdasrakennuksista julkisivun käsittelyllä: punatiili-
tai kevytbetoniharkkopinnat slammattiin ja kalkattiin valkoisiksi.
Myöhemmissäkin töissään Alvar Aalto jäsensi toimintoja materiaali- ja värieroin.
Jyväskylän yliopistolla liikuntaan ja ruumiin kulttuuriin liittyvät rakennukset
kalkattiin valkoisiksi erotukseksi akateemisten rakennusten punatiilijulkisivuista.
Tehtaan laajennukset ja uudet osat 1940-luvulta aina 1960-luvun alkuun noudattivat
systemaattisesti valittua linjaa. Korkean keittämön laajennukset 1950-luvun alusta
ja lopusta toteutettiin yksinkertaisesti jatkamalla rakennusta idän suuntaan.
Monen rakennuksen kohdalla vanhan osan ja laajennuksen erottaa ainoastaan hiukan
poikkeavasta julkisivutiilen väristä tai pienistä uudemmista yksityiskohdista.
1960-luvun alku toi monta muutosta. Lauri Kanto jäi eläkkeelle ja arkkitehtonisten
näkökohtien konsultointi siirtyi Aallolta arkkitehti B. Gripenbergille. 1950-luvun
loppu ja 1960-luvun alku olivat kehityksen aikaa niin sellunteon tekniikassa kuin rakentamisessakin.
Vuosina 1963-66 toteutettu soodakattilauudistus symboloi muutoksia: uusi laitteisto
ei mahtunut vanhaan soodaosastorakennukseen, vaan rakennusta korotettiin kymmenellä
metrillä. Betonielementtirakenteinen laajennusosa oli viimeinen Sunilan rakennus,
jossa Alvar Aalto oli mukana: Aallon ehdotusten mukaisesti Bertil Gripenberg pyöristi laajennusosan ulkokulmat.
|
» PDF (14,5Mb)
- Tapani Mustonen
|
|
|
|
